sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Löylyä lissää.

Kyllä näillä pakkasilla sauna tuntuu mahtavalta keksinnöltä. Ja kieltämättä aika ihanaa mennä kuumaan kylpyyn, kun ulkona paukkuu pakkanen. Vielä kun kylpyhuoneen ikkunalle sytyttää muutaman kynttilän niin tuntuu kuin olisi ihan oikeasti pienessä kylpylässä. Rintamamiestalon kellarissa on vihdoinkin ihkaoikea pieni spa.


torstai 7. marraskuuta 2013

Jotain vanhaa, jotain valkoista, jotain lainattua.

Elämme kylpyhuoneremontin keskellä. Mikä ihana tekosyy olla siivoamatta! Ensimmäinen viikko pölyn keskellä on jo takana, ehkä pari vielä edessä. Mutta hyvää jaksaa odottaa vai miten se nyt meni. Uuteen kylpyläämme tulee jotain vanhaa, sillä vanha puinen kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen välinen ovi säilyy. Se saa ainoastaan uuden valkoisen maalipinnan ja Tallinnasta löytyneet upeat rautavetimet. 

Jotain valkoista (koska sinistä olen erehtynyt laittamaan yhteen aikaisempaan kylpyhuoneeseeni 2000-luvun alussa). Saan kuin saankin vitivalkoisen kiukaan valkoisin kivin ja pienenä luksuksena spa-osastomme kruunaa Habitare-messuilta löytynyt ihana kylpyamme. Sitten pitää tietenkin olla vielä jotain lainattua eli niitä tuhansia ja taas tuhansia lehdistä ja virtuaalimaailmasta imettyjä ihania ideoita sekoitettuna omassa makuliemessämme. 

Taitaa tulla hyvä morsiussauna ;)

kuva Schönberg bathrooms

kuva Hansgrohe

kuva Tulikivi


perjantai 14. joulukuuta 2012

Valoa pimeään.

Ihastuttava La case de cousin Paulin valosarjakin löysi paikkansa ruokasalin nurkasta. Valosarjoja ei vaan mitenkään voi olla liikaa näin pimeänä vuodenaikana.



Piparkakkujen tuoksua ja jouluista tunnelmaa.

Koska en ole täysin varma, tuleeko joulu ilman piparkakkutaloa, en uskaltanut ottaa riskiä tänäkään vuonna. Ja jottei hommasta vaan olisi selvinnyt liian helpolla, oli pakko tehdä näköispainos rintamamiestalostamme ja kyllä siitä tulikin aika syötävän ihana!

Piparkakun tuoksuista joulunalusaikaa!


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tikapuita pitkin taivaaseen, köyttä pitkin yläkertaan.

Yläkerran rappukäytävän seinät alkavat olla valkoisen maalin peitossa ja kuvottava keltainen on enää muisto vain. Noin viikko sitten saatiin asennettua kaidekin. Oikeastaan mustasta veneilyköydestä ja kiinnikkeistä tulikin odotettua hienompi kaide ja aika helpolla ja halvalla. Lapsukaisista vaan tuntuu paljon houkuttelevammalta kiivetä yläkertaan uutta köyttä eikä enää vanhoja rappusia pitkin... Nyt rappua rumentaa oikeastaan enää itse portaat... pikkujuttu.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulun odotusta, jouluvaloja ja pullo kuohuvaa.

Välillä iskee suunnaton bloginpäivityslaiskuus. Tai sitten se on sitä muodikasta kiirettä. Kiire sinne ja kiire tänne. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. 

Pikkuhiljaa koti alkaa kuitenkin muuttua joulukodiksi. Jouluvaloja ja koristeita ilmaantuu päivä päivältä enemmän esille.. Taas Minin takapenkillä odottaa yksi uusi valosarja pääsyä ruokasalin nurkkaan.



Ensi viikonloppu on tärkeä viikonloppu ja asettelinkin jo muutama päivä sitten shampanjapullon keittiön pöydälle odottamaan jäähdytystä ja avaamista. On nimittäin tasan vuosi hämäläisyyttä ja rintamamiestorpan remonttia takana. Päivääkään en vaihtaisi pois.



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Asioiden puntarointia.

Olen viime päivinä kunnostautunut elämää suurempien ja vähän pienempienkin asioiden puntaroinnissa. Minkälaisia miehiä noista kullannupuistani kasvaa, mikä minusta oikeasti tulee isona, milloin meidän remontti on valmis, milloin saisin aikaiseksi revittyä loput vanhat tapetit yläkerran aulan seinästä...? Tuo viimeinen ehkä niitä kevyimpiä puntaroinnin aiheita.

Puntaroinnista juolahti mieleeni vanha keittiövaaka. Missäköhän se lymyilee? No kaappien kätköistähän se löytyi. Kiillotin hieman ja nostin keittiön tasolle. Ei sillä pystynyt punnitsemaan vastauksia noihin elämää suurempiin kysymyksiin, mutta oikeastaan se on aika soma olemaan taas hetken estraadilla.


Ja remonttikin etenee hiljalleen. Yläkerran rappukäytävä on jotakuinkin maalattu, uudet lamput asennettu rappua valaisemaan, alakerran wc on VALMIS, joten monta askelta kohti valmista on taas otettu. Tässä kurkistus alakerran vessaan..