perjantai 17. elokuuta 2012

Kaaoskammarista työhuoneeksi.

Maalia, tapettia, liisteriä, vaaleaa laminaattia, tela ja muutama maalipensseli sekä rutkasti tahdonvoimaa ja valkoiseksi maalautunut nenänpää - meidän yläkerran vaatehuoneesta tai paremminkin kaaoskammarista tulee kuin tuleekin minulle ja Verhokaupalle ihan viihtyisä pieni työhuone, sellainen vinttikammari. 

Kaapin perukoilta löytyi keittiöstä ja eteisestä yli jäänyttä Woods-tapettia, joten sipaisin sitä yhdelle seinälle. Muut seinät ja vinon katon maalasin valkoiseksi, jottei pienestä ja matalasta tilasta tulisi liian tunkkainen. Ikkunat avautuvat rappukäytävään ja sitä kautta rappukäytävän ikkunan kautta ulos etelään. Aurinkokin siis pääsee pieneen kammariini.

Ikean ihmemaasta löytyi tarvittava kalustus edullisesti. Huone on maustettu mustalla ja valkoisella, missä ihanien värikkäiden myynnissä olevien kankaiden väri-iloittelu on sallittua. Ikkunalle ostin pienen rahapuun, jospa se toisi putiikille onnea :)

Nyt kolme pakettia laminaattia ja laminaattileikkuri tuijottavat minua kutsuvasti. Onnistuisinkohan...?

Tässä pari ennen -kuvaa. Voisiko oikeasti uskoa, että tästä voisi saada aikaan jotain kaunista ja viihtyisää? Minä ainakin uskon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti